Ilmajoki-laiva seilasi Munakan vesillä 1900-luvun alkuvuosina

03.04.2022

Kevätyönä 1907 Munakan rautatiepysäkin lähellä laskettiin isolla miesvoimalla ja juhlallisuuksin veteen 30-40 paikkainen jokilaiva Ilmajoki. Ilmajokinen välsksäri Oskar Engman muisteli vanhuusvuosinaan, miten hän halusi tuoda laivan kuljettamaan kansaa Nikkolan ja Munakan välille. Siihen aikaan moottorilaitteet olivat vielä epävarmoja ja haluttiin iso moottorivene, jolla saattaa isommankin määrän ihmisiä. Monta epäonnistunutta tai lyhytaikaista laivayritystä oli jo Munakan ja Nikkolan välillä toteutettu 1860-luvulta lähtien.

Jämsästä Engman löysi sopivan laivan, joka maksoi 7500 markkaa. Siihen aikaan hyvä hevonen maksoi 400 markkaa, joten laiva oli iso satsaus. Sen laituri oli Nikkolan sillan yläpuolella luoman suussa pajukossa, jossa ei ollut mitään varsinaista laituria, jokunen askelma vain. Sieltä se seilasi noin tunnissa Munakan rautatiesillan kupeeseen, josta noustiin maihin ja junalle.

Uusi Suometar uutisoi 26.6.1907, että 22.6 lähtien on Munakan ja Nikolan välillä alkanut jälleen säännöllinen laivaliikenne. Laivaa kuljettanut Frans Ranta kertoi, että aluksi laivassa oli voimana petrooli, mutta se oli epävarmaa voimajuomaa laivalle, koska pakkasi pysähtelemään. Myöhemmin siirryttiin bensiiniin, jota säilytettiin Munakan päässä eräässä ladossa. Sieltä sitä varasteltiin muihin tarpeisiin.

Laiva kuljetti matkustajia ja pientä tavaraa. Aamulla vei matkustavaisia junalle ja illalla junalta takaisin Nikkolaan, jossa matkalaisten hevoset odottivat Alasen talossa. Monet tulivat Kurikasta asti. Junalla matkustettiin Vaasan tai Seinäjoen suuntaan. Matka maksoi Frans Rannan muistin mukaan markan per sivu. Juopuneita pyrki usein kyytiin illalla, kun kaupungin tulijaiset olivat nousseet päähän. Heitä ei päästetty peräsalonkiin. Lehdessä kirjoitti eräs matkustaja, miten somaa muuten oli kyyti, mutta voi sitä sotkua, kun aamulla oli vielä edellisen illan tulokyydissä olleiden pullot pitkin lattiaa. Ranta muisteli, että matkustajia oli paljon aamuin illoin. Lääkäri Castren kulki laivalla ja junalla miltei päivittäin Seinäjoella.

Suupohjan rata valmistui 1913, ja laivaa paljon nopeampi juna, vei nyt matkustajia Seinäjoella ja sieltä Vaasaan ja etelään. Munakan laivaliikenne jäi historiaan.

Merja Riikonen