Munakan nuorisoseuran perusparannushanke

30.06.2026

Munakan nuorisoseurantalolle suunnitteilla lähes 400 000 euron perusparannushanke

Munakan Nuorisoseura ry. on pidemmän aikaa suunnitellut laajaa perusparannushanketta Munakan nuorisoseurantalolle. Hanke on edennyt merkittävän askeleen eteenpäin. Elinvoimakeskus on ilmoittanut hankkeen päässeen rahoitettavien hankkeiden joukkoon. Lisäksi Ilmajoen kunnanhallitus on myöntänyt hankkeelle kuntarahoitusosuuden. Hankkeen käynnistyminen edellyttää vielä Elinvoimakeskuksen lopullista tukipäätöstä ja päätöksen lainvoimaisuutta.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 392 921 euroa, josta noin 75 800 euroa toteutetaan talkootyönä.

Perusparannuksessa uudistetaan rakennuksen vesikatto, keittiö, sähköjärjestelmä sekä parannetaan energiatehokkuutta, esteettömyyttä ja turvallisuutta. Hanke toteutetaan yhtenä laajana perusparannuskokonaisuutena. Tavoitteena on tehdä kaikki rakenteisiin ja talotekniikkaan liittyvät uudistukset samalla kertaa, jolloin samoja rakenteita ei tarvitse avata tai purkaa myöhemmin uudelleen. Näin säästetään rakentamiskustannuksissa, vähennetään materiaalihukkaa ja lyhennetään kokonaisrakennusaikaa. Samalla voidaan varmistaa, että rakennuksen energiatehokkuus, turvallisuus ja toimivuus muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden vuosikymmeniksi eteenpäin.  Myös rakennuksen käyttömahdollisuudet paranevat entisestään niin yhdistysten, tapahtumien kuin kyläläistenkin tarpeisiin.

Hankkeessa vahvistetaan myös alueen huoltovarmuutta ja varautumista erilaisiin häiriötilanteisiin. Perusparannuksen jälkeen nuorisoseurantalo toimii entistä paremmin alueen yhteisenä kokoontumis- ja tukipisteenä sekä tarvittaessa poikkeusolojen varautumisyksikkönä.

Rakennus palvelee jo nykyisin laajasti eri käyttäjäryhmiä. Munakan nuorisoseurantalo on kylän yhteinen kokoontumispaikka, jonka käyttöaste on korkea. Vuonna 2025 talolla järjestettiin toimintaa 186 eri päivänä. Tiloja käyttävät useat paikalliset yhdistykset, Ilmajoki-opisto, 4H-kerho, teatteriryhmät, yksityiset juhlien järjestäjät sekä monet muut toimijat. Perusparannuksen tavoitteena on varmistaa, perinteitä kunnioittaen, että historiallinen nuorisoseurantalo säilyy aktiivisessa käytössä ja hyvässä kunnossa myös tuleville sukupolville.

Hankkeen valmistelu on ollut pitkäjänteistä. Vuosien aikana nuorisoseurantalolla on toteutettu useita pienempiä perusparannuksia Leader-rahoituksen, Kotiseutuliiton avustusten, yhdistyksen omarahoituksen ja laajan talkootyön avulla. Nyt suunnitteilla oleva kokonaisuus jatkaa tätä määrätietoista kehittämistyötä. 

Hankkeen toteutusaika ulottuu vuoden 2028 loppuun. Rakennustöiden suurimmat työvaiheet on suunniteltu toteutettaviksi tammi–huhtikuussa 2027 sekä tammi–maaliskuussa 2028.

Talkootyöllä on hankkeessa merkittävä rooli. Noin 75 800 euron talkootyöosuus muodostuu monipuolisista rakennus-, purku-, kuljetus-, ja järjestelytöistä. Kökkää on siis tarjolla runsaasti, ja kaikki innokkaat pääsevät varmasti mukaan rakentamaan yhteistä kylätaloamme. 

Kökkäkutsua laitetaankin tulemaan heti, kun lopullinen varmistus rahoitukselle saadaan ja töitä aletaan järjestelemään.

Hankkeen toteuttajana toimii Munakan Nuorisoseura ry. Olemme erittäin iloisia siitä, että vuosien valmistelutyö on edennyt tähän vaiheeseen. Munakan Nuorisoseura ry haluaa kiittää kaikkia hankkeen valmisteluun osallistuneita, yhteistyökumppaneita, kyläläisiä ja tukijoita. Erityinen kiitos kuuluu niille vapaaehtoisille, jotka ovat vuosien ajan osallistuneet suunnitteluun, talkootöihin ja hankkeen valmisteluun.

Seuraavaksi odotamme virallista tukipäätöstä, minkä jälkeen hanke voidaan käynnistää suunnitellun aikataulun mukaisesti. 

Hanke on saanut myönteisen rahoitusesityksen EU maaseuturahoituksesta. Lopullinen rahoituspäätös varmistuu Elinvoimakeskuksen päätöksen ja sen lainvoimaisuuden jälkeen.

Hankkeeseen on haettu EU:n maaseuturahoitusta Etelä-Pohjanmaan elinvoimakeskukselta.



Share